JAR – Freakshake purkissa, ja mitä siitä seurasi

Inspiraatiota

Freakshake, iik! Maltan makein hetki koitti, kun törmäsin ensimmäistä kertaa ikinä ilmiöön nimeltä Freakshake (miten en ole kuullut tästä aiemmin??).

Lähdimme matkaseuralaiseni kanssa päiväksi ostoksille Sliemaan, The Point-ostoskeskukseen. Sen lisäksi, että saimme tehtyä tuliaisostoksia ja hankittua itsellemme täydennystä garderobiin elokuun alennusmyynneistä, pääsimme päiväksi pakoon uuvuttavaa +38°:en hellettä.

Korvasimme shoppailureissun lomassa (tosi terveellisesti) lounaan JAR-nimisen kahvilan suklaaöverishakella.

Puolustukseksemme voimme tietenkin sanoa, että helteessä ei vaan pysty syömään edes pientä annosta ruokaa montaa kertaa päivässä. Ei-puolustukseksemme voimme sanoa, että samoihin purkkeihin olisi voinut tilata myös kerrossalaatin tai hedelmäisen smoothien…

Pärjäsimme siis hyvin hotellin runsaalla aamupalalla tähän ”lounaaseen” asti. Muutama litra vettä lisäksi, ja päivällinen maittoi vasta myöhään illalla.

Suklaanystävän Freakshake-unelmamenu

Koko JAR-konsepti vaikutti mielenkiintoiselta viimeistellyine ilmeineen. Maailmalla ja Suomessa tätä herkkua kutsutaan muun muassa nimellä freakshake eli friikkipirtelö. Suklaanystävän riemulla ei ole rajoja, kun hän saa eteensä tällaisen menun:

JAR-kahvilan Freakshake-unelmamenussa on makua jokaiselle suklaanystävälle

Lyhyen pohdinnan jälkeen valitsin omaksi herkukseni freakshaken nimeltä Nutella Confusion, koska pähkinäinen suklaamaku on suosikkini. Matkaseuralaiseni päätyi toffeeversioon. Muita vaihtoehtoja olivat mm. Oreo Madness, Cookie Chaos ja Crazy Coconut.

Annokset olivat yhtä hulppeat kuin menussa luvattiin. Tai ehkä jopa vielä hulppeammat. Jokaiseen yksityiskohtaan oli kiinnitetty huomiota, jotta suklaaöveriys olisi täydellinen.

Purkin sisäpinta oli valeltu toffeekastikkeella tai Nutellalla, ennen kuin sinne oli valutettu varsinainen shake. Purkin ulkopinta oli yläosastaan sivelty asianmukaisella ”täytteellä”, ja siihen oli painettu kiinni teeman mukaisia suklaapaloja. Koko komeus oli viimeistelty kermavaahdolla, kastikkeella ja makuun sopivilla, paloitelluilla ja murskatuilla suklaakarkin paloilla. Myös tarjoilulautasella oli suklaata ja kastiketta.

Vaikka annos näytti valtavalta, se upposi kuitenkin helposti. Shake oli kylmää ja paksua. Ei tainnut jäädä suklaanmuruakaan syömättä. Olihan tämä sentään lounas!

Arvaat varmaan, että loppupäivänä kylmä vesi maittoi…

Crazy Coconut on Freakshake kookoksen ystäville

Pakkohan friikkipirtelöä on kokeilla kotona!

Hurmioituneena herkusta tätä täytyi tietenkin kokeilla myös kotona. Joten eräänä sunnuntaina askartelin perheelleni freakshaket jälkiruoaksi.

Kopioi herkku ja yllätä ystäväsi, perheesi tai sydänkäpysesi viikonloppuna! Katso ohje täältä ja sovella vapaasti. Lupaan sotkuisen keittiön mutta makeita hymyjä!

P.S. Tutkin asiaa matkan jälkeen sen verran, että friikkipirtelö on rantautunut Suomeen ainakin Helsingissä. Kuka laajentaisi konseptin ympäri Suomen? Kieli pitkällä odotellen…

No Comments Write a comment

Matkoista ja kauniista asioista inspiroituva copywriter, toimittaja ja yrittäjä.

No Comments

Leave a Reply