Thaimaassa rutiinien turvin

Matkat

Edellisessä postauksessa annoin vinkkejä matkustamiseen erityislapsen kanssa. Sain postauksesta kivaa palauttta sekä blogin että Facebookin eri ryhmien kautta, kiitos siitä!

Tällä viikolla kerron, miten selvisimme kunnialla lentomatkasta, ja kuinka loimme poikaseni kanssa hyvät rutiinit Thaimaan reissulla.

Lentomatka Touretten kanssa

11 tunnin lento aiheutti tosiaan minulle etukäteen pienen jännitysmomentin: kuinka lapsi, minä ja kanssamatkustajat ”selviämme” matkasta, jos lapsen Tourette aiheuttaa ticcejä (kuten tahattomia ääntelyjä, huudahduksia tai liikehdintää)? Entä jos impulsiivinen lapsi ei jaksa olla paikoillaan ja hermostuu?

Tourettessa on hyviä ja huonoja kausia, jotka vaihtelevat aalloittain. Koko syksy oli ollut hyvää kautta, joten laitoin sormet ristiin ja toivoin, että hyvä kausi jatkuu matkan ajan.

Ipad, sanaristikot, puuhakortit, eväät – lentomatkan pelastajat

Lentokoneen näytöiltä saimme molemmat katsoa haluamiamme elokuvia. Olin varannut reppuun eli selviytymispakkaukseen lapselle mieluisia ristikkolehtiä, tehtäväkortteja, kyniä, evästä ja pelikortit. Yölennolla pystyimme hyvin myös torkahtamaan.

Lisäksi tietenkin se täyteen ladattu iPad. Kotona meillä on tietyt peliajat, joista tosin lipsutaan säännöllisesti. Matkustettaessa lapset saavat pelata tai katsoa videoita vähän enemmänkin.

Onnistuneet matkapäivät: lapsen ehdoilla ja rutiinien voimalla

Perillä yritimme mahdollisimman nopeasti sopeutua aikaerorasitukseen. Sinnittelimme ensimmäisen päivän valveilla ilman päiväunia. Se oli ihan karmeaa! Ei siksi, että meillä olisi mennyt jotenkin huonosti, mutta molempia vähän väsytti!

Illalla annoimme periksi unelle yhdeksän maissa ja nousimme aamupalalle paikallista aikaa klo 10 – siis kun Suomessa kello oli aamuneljä. Tämä otti hieman koville meillä molemmilla! Otimme melatoniinia, jota suositellaan aikaerorasitukseen, mutta en tiedä oliko siitä mitään hyötyä – olisimme nukahtaneet rättiväsyneinä muutenkin. Muutamassa päivässä olo onneksi tasaantui.

Turvalliset rutiinit aamusta iltaan

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, erityislapsen kanssa niin kotona kuin matkalla rutiinit ovat tärkeitä.

Turvalliseksi rutiiniksi meillä muodostui tällainen päivä:

1. Aamupalalle. (Äiti maistelee aamuisin kaikkia erikoisuuksia, poika luo tarjonnasta joka-aamuisen rutiinin/mieliruoat, joka ovat tällä matkalla paahtoleipää ja appelsiinimarmeladia.)

2. Uikkareiden vaihtoon ja aamupäiväksi altaalle (Äiti saa aurinkoa, rauhallista lehtien ja romaanien lukuaikaa ja pulahduksia altaaseen vesipedon seuraan. Jotenkin muuten Talo & Koti Joulu ei iskenyt altaan reunalla vaan jäi luettavaksi matkan jälkeen…)

3. Puolenpäivän jälkeen suihkun kautta tallailemaan Ao Nangin katuja ja etsimään lounaspaikkaa, joka sopii molemmille. (Aistiyliherkkyyksien ja tiettyjen lapsen lomalta odottamien rutiinien takia myös ruokapaikka on hyvä valita niin, että siellä on jotain lapselle maistuvaa.)

4. Ostoksia mahdollisuuksien mukaan nopeasti. (Aika itsestään selvää, että thaimaalaisten silkkihuivien hipelöiminen ei 11-vuotiasta poikaa kiinnosta!)

5. Iltapäivälle uudestaan altaalle (Ihan parhautta, kun voi itse lukea pinon romaaneja ja lapsi rakastaa uimista!)

6. Alkuillasta jälleen syömään, syömisen jälkeen hotellihuoneeseen ja nukkumaan.

7. Äidin bonus: hotellimme sijaitsi turvallisessa, rauhallisessa ympäristössä kadulla, jossa oli monia kauneushoitoloita. Piipahdin muutamana iltana mm. jalkahoidossa ja manikyyrissä, ja lapsi sai sillä välin hetken toivomaansa rauhaa pelaten tabletilla hotellihuoneessa ilman äidin kälätystä!

8. Aamulla alusta!

Itse asiassa tosi helppoa ja rentouttavaa myös itselle, kun ei tarvinnut miettiä jokaiselle päivälle paljon ohjelmaa!

Rikoimme toki tätä rutiinia mm. vierailemalla läheisellä temppelillä ja upealla Phra Nangin hiekkarannalla, joka on yksi maailman upeimmiksi äänestetyistä hiekkarannoista.

Seuraavassa postauksessa kerron reissusta paratiisimaiselle Phra Nangin rannalle ja sen jännittäviin luoliin! Pysy siis kanavalla!

Lue myös vinkit matkalle erityislapsen kanssa sekä kuinka hankin matkakassaa konmarittamalla Muumi-mukit kaapin perältä.

No Comments Write a comment

Please add an author description.

No Comments

Leave a Reply