Äkkilähtö Thaimaahan erityislapsen kanssa, osa 3: Phra Nang

Matkat

Phra Nang oli päiväretkikohteemme Thaimaan matkallamme poikani kanssa jouluna 2016. Edellisessä postauksessa Thaimaassa rutiinien turvin kerroin, kuinka lentomatka onnistui ja kuinka loimme matkalla turvalliset rutiinit.

Kirjoitin tämän postaussarjan siksi, että haluan kannustaa erityislasten vanhempia matkustamiseen, vaikka ajatuskin saattaa nostaa kylmän hien pintaan. Haluan myös jakaa tietoutta heille, joille esim. ADHD-lapsen tai Tourette-lapsen käytös matkalla, lentokoneessa tai ravintolassa saattaa ihmetyttää, ja kuinka siihen kannattaa suhtautua.

Kuvat tässä postauksessa ovat IGTT eli Instagram Travel Thursday -hengessä instakuvia, mutta koska elämä on hektistä, jäi tämän postauksen julkaisu varsinaisena kampanjatorstaina tekemättä, yllätys yllätys!

Rutiinit ovat poikaa

Kun rutiinia noudattaa erityisen kanssa joka päivä, ei matka ja uusi ympäristö jännitä tai hermostuta lasta niin paljon, jolloin oireilu pysyy aisoissa. Matkasta tulee näin kaikin puolin mukava kaikille. Tai toivotaan että tulee, koska lasten kanssahan voi aina tulla vastaan kaikenlaisia yllätyksiä!

Phra Nangin retki oli siis poikkeus “aamupalalta hotellin altaalle ja sitten kävelylle ja syömään” -rutiiniimme. Olimme puhuneet ja sopineet retkestä jo edellisenä iltana, koska ex-tempore lähdöt voivat olla Tourette/ADHD-lapselle ja -aikuisellekin vaikeita sietää. Ennakointi ja rutiinit ovat näissä piireissä poikaa!

Phra Nang, unelmien hiekkaranta

Niinpä hyppäsimme Ao Nangissa pitkähäntäveneeseen ja suuntasimme vähän matkan päähän Phra Nangin upealle rannalle. Levitimme vilttimme valkoiselle hiekalle, keräsimme simpukoita ja korallinpalasia ja kävimme vähän uimassa.

Rannalta olisi ollut mahdollisuus kahlata ja uida karstisaarelle, joka on tuttu monien matkailijoiden valokuvista. Uintiretkeä varten rannalta pystyi vuokraamaan mm. pelastusliivejä tai kellukkeita. Poikani olisi halunnut uida saarelle ja minäkin innostuin asiasta.

Ongelma oli, että meillä ei ollut vedenpitävää rahapussukkaa mukana, enkä uskaltanut jättää tavaroitamme rannalle vartioimatta. Note to self: nyt tiedän, miksi joka paikassa Ao Nangissa oli myynnissä vedenpitäviä säilytyssysteemejä!

Luolakiipeilyä Phra Nang -rannan yllä

Olisin viihtynyt biitsillä ja uimassa vaikka monta tuntia, mutta kun seurana on kärsimätön lapsi, niin silloin ei juurikaan paikoillaan makoilla! Aika pian alkoi kuulua “tylsää!”, jolloin päätimme lähteä kurkkaamaan, mitä saaren metsiköstä löytyy.

Odotimme törmäävämme “Do not feed the monkeys” -kylttien perusteella apinoihin, mutta emme nähneet niitä ollenkaan. Sen sijaan näimme jättikokoisia värikkäitä perhosia. Se oli todella mahtava juttu pojalle, joka on kartuttanut kotona melkoisen perhoskokoelman!

Löysimme mereltä katsottuna hiekkarannan vasemmasta laidasta polun, joka johti ylöspäin. Lähdimme seuraamaan polkua ja tapasimme matkalla kiipeilijöitä, joista yksi oli suomalainen. Hän kertoi, että polku vie ylöspäin luolille, ja että oikealla varustuksella luolia pitkin pääsee eteenpäin ja laskeutumaan toiselle puolelle Railay Beachille.

Polun päässä oli todellakin vastassa luolia, joihin minulla ei pää kestänyt kiivetä. Poika sen sijaan nousi viimeiset tikkaat ja kävi kuvaamassa luolaa. Ja minä jännitin alhaalla!

No, olivat maisemat polulta merelle päinkin upeat.

Phra Nang -prinsessan luola aikansaa hihityksiä

Kun palasimme luolilta alas, kävelimme vielä hiekkarannan toiseen päähän, jossa on kuuluisa prinsessaluola täynnä puisia fallossymboleja. Tämähän tietenkin aiheutti pientä hihittelyä. Luolan vieressä oli tämä maisema (alla vasemmalla), johon voisin mennä kellumaan vaikka nyt samalta istumalta!

Tässä vaiheessa poika haaveili jo pääsystä hotellin uima-altaalle, joten hyppäsimme pitkähäntäveneeseen ja palasimme Ao Nangiin.

Rutiinit + pienet retket = onnistunut loma

Itse olisin halunnut viettää saarella enemmänkin aikaa, mutta näillä “erityisreissuilla” mennään pitkälti lapsen tai lasten ehdoilla. Muuten on edessä ihan turhaa kiukuttelua, joka ei mene helposti ohi pienellä keskustelulla, jos lapsi jumiutuu pahaan mieleensä.

Nyt jollakin nousee käsi pystyyn: Eikö lapselle pidä asettaa rajat ja vanhemmat määrää jne.? Uskokaa pois, minulla on tästä monen vuoden kokemus. Impulsiivisella Tourette/ADHD-lapsella kiukku saattaa valitettavasti yltyä turhan suureen mittakaavaan, eikä kukaan varmaan halua nähdä väsynyttä raivokohtausta, joka kestää vartin. On vaan parempi lähteä puolen tunnin sisällä pois, kun lapsi alkaa osoittaa väsymisen merkkejä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö rajoja vedettäisi. Ne vedetään jo ennakolta ja tietyissä asioissa.

Rutiinien rikkomista sopivan verran, ja suurin osa ajasta kuitenkin hotellin uima-altaalla ja Ao Nangin kaduilla. Siitä siis muodostui lomamme rytmi.

Kävimme sentään Budhha-patsaalla Ao Nangin lähellä (reisiä koetteleva porraskokemus!), sekä yhtenä päivänä ostoksilla kaupungissa (poikaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta äiti sai tahtonsa läpi…). Olisimme lähteneet myös opastetulle retkelle James Bond -saarelle, mutta vähäisen osanottajamäärän takia retki oli peruttu.

Kaikin puolin mukava matka. Jos äiti olisi saanut päättää olisi reissuja ja saaria ollut enemmän. Seuraavaa kertaa ajatellen tämä otetaan esille ja keskustellaan jo matkasuunnitelmia tehdessä!

Jos asia kiinnostaa, käy lukemassa myös postaussarjan aiemmat osat, Vinkkejä matkalle erityislapsen kanssa – ja pahoittelut kanssamatkustajille ja Thaimaassa rutiinien turvin sekä kuinka keräsin matkakassaa konmarittamalla Muumi-mukit.

No Comments Write a comment

Please add an author description.

No Comments

Leave a Reply