Teiden juurella

Teide ja Teiden kansallispuisto – kun matka on tärkeämpi kuin päämäärä

Matkat

Teide-tulivuorella ja Teiden kansallispuistossa vierailu oli Teneriffan-lomamme odotettu ohjelmanumero. Tulivuoret ja laavahan ovat lasten mielestä yksiä maailman siisteimmistä asioista. Me vanhemmat olimme ihan yhtä innostuneita. Laavakenttiä! Vuoristoa! Seikkailua! Kaapelihissi James Bond -leffatyyliin!

Huipulle asti emme perillä selvinneen säätilan vuoksi päässeet, mutta suosittelen vahvasti automatkaa huipun juurellekin. Matka oli mielestäni jopa hienompi kuin päämäärä – vanhan viisauden mukaan.

Teidelle ”aamuvarhain” vuokra-autolla

Kävimme sopimassa auton vuokrauksesta edellisenä iltana, jotta saisimme sen käyttöömme aikaisin aamulla hissijonojen välttämiseksi. Auton sai noutaa vasta yhdeksältä aamulla, mutta saimme sovittua päivähintaan palautuksen vasta seuraavana aamuna iltapalautuksen sijaan. Onneksi, koska muuten aikataulu olisi ollut kireä.

Costa Adejesta Teidelle on linnuntietä matkaa vain vähän yli 20 kilometriä, mutta mutkittelevia teitä pitkin noin 50 kilometriä. Tie TF-51 Teiden suuntaan löytyi helposti. Sitten alkoi matka ylöspäin – lentoherkät korvani alkoivat paukkua jo pienen nousun jälkeen.

Costa Adejen kohdalta lähdettäessä tie oli maltillisen mutkainen. Samaa ei voi sanoa paluumatkamme tiestä Mascan laakson kautta, jossa volyymit nousivat ja kiljuin muiden nauraessa. Upeaan Mascan laaksoon palaan myöhemmässä postauksessa.

Onko tuo jo Teide?

Matkan varrella oli kuvauspaikkoja, jotka oli merkitty kameraa kuvaavin kyltein. Nolona tunnustan: varoittelin miestä nopeusvalvontakameroista ennen kuin tajusin kyltin merkityksen! Matkalla oli hienoja näköaloja merelle ja alla oleviin kyliin päin.

Ihmettelimme suola-aavikoilta näyttäviä valkoisia tasanteita, kunnes paluumatkalla Los Gigantesin ja Mascan laakson kautta tajusimme, että ne ovat peiteltyjä banaaniviljelmiä.

Takapenkiltä kuului jatkuvasti: ”Onko tuo jo Teide”. ”Ei se on pikku nyppylä ennen sitä”, oli vakiovastauksemme malttamattomille matkaajille.

Teiden pinjavyöhyke – ja sitten näkyy huippu!

Asutun vyöhykkeen jälkeen nousimme upealle Corona Forestal -metsävyöhykkeelle. Ajelu pinjametsien läpi tuntui jotenkin kotoisan suomalaiselle.

Pinjavyöhykkeen jälkeen kasvillisuus vaihtui pensaikoksi, heiniksi ja kukiksi. Ja sitten se lopulta näkyi: Teiden huippu! Pysähdyspaikalla piti ottaa perhekuvia ja #teideselfieitä. Myös maisemat alas laaksoon ja kivimuodostelmat olivat upeita.

Teiden huiputus jäi tekemättä

Matka kohti Teideä jatkui suorempaa tietä läpi laavakenttien. Matkan varrella oli luonnon muodostamia kuvauskohteita, kuten hienot Roques de Garcia -kalliomuodostelmat.

Perille päästyämme totesimme, että hissi oli suljettu liian kovan tuulen takia. Esiteinin mielestä matka oli hetken pilalla, mutta nuorempi ei juurikaan välittänyt.

Paluumatkan teimme eri tien kautta, tarkoituksena nähdä Los Gigantesin kalliot ja ajaa Mascan laakson kautta. Tämän tien (TF-38) varrella näkymät olivat yhtä upeat. Teininkin harmi laantui, kun lapset saivat poimia mukaan matkamuistoksi tummanpuhuvat laavakivet.

Onnistuimme pysähtymään kohtaan, joka oli mielestäni kaikkein upein Teiden kuvauspaikka.

Sininen taivas, lumihuippuinen vuori, pinjojen vehreys. Olisin voinut pystyttää tähän teltan ja jäädä oleilemaan vuoriston rauhallisuuteen vaikka viikoksi. Kirjoitan myöhemmin vielä erillisen postauksen, jossa on vinkkejä sekä tärkeitä nettiosoitteita, mikäli mielit huiputtaa Teiden!

No Comments Write a comment

Please add an author description.

No Comments

Leave a Reply