Dubai Miracle Garden – sielun värikylpy

Matkat

Dubai Miracle Garden on melkoista silmäkarkkia värien ja kukkien rakastajalle. Olin nähnyt kuvia puutarhasta Instagramissa, jolloin paikasta tuli samantien ”pakollinen” käyntikohde Abu Dhabin matkallani vuodenvaihteessa.

Ihmepuutarha sijaitsee Dubaissa, jonne teimme Abu Dhabista päiväretken ystäväperheeni kanssa uudenvuodenpäivänä. Tulevasta vuodesta ei voi tulla muuta kuin värikäs ja onnellinen, kun sen aloittaa tällä tavoin!

Petuniapuut Dubai Miracle Gardenissa

Pujahdus ihmepuutarhan syvyyksiin

Jono sisäänkäynnin edessä näytti ensin masentavalta, mutta kuten muuallakin Emiraateissa, jonot etenevät nähtävyyksissä yllättävän nopeasti.

Sisäänpääsy puutarhaan maksoi aikuiselta 45 dirhamia eli noin 10 euroa ja alle 12-vuotiaalta lapselta 35 dirhamia eli noin 8 euroa. Alle kaksivuotiaat pääsevät ihastelemaan puutarhaa ilmaiseksi.

Ympyrän muotoon suunniteltu puutarha on helppo kiertää. Kiersimme puutarhaa vastapäivään, kuten suurin osa muistakin, ja puikahtelimme sieltä välillä puutarhan syvyyksiin.

Kukkaiskaaria ja ”miesmalleja”

Puutarha on sen verran laaja ja näkemistä niin paljon, että aikaa käyntiin kannattaa varata useampi tunti. Meillä taisi vierähtää ainakin kaksi. Tai kolme. En ole varma, koska kelloa ei tullut paljon katsottua!

Puutarhan hienoimpia ja varmasti kuvatuimpia kohteita olivat sydämenmuotoiset kukkaiskaaret sekä naisen pää, josta petuniat vyöryivät putouksena lampeen, aivan kuin nainen huuhtoisi lammessa hiuksiaan.

Kukkaiskaarissa onnistuin ottamaan ystävästäni ja hänen tyttärestään jälkikäteen hymyilyttävän kuvan. En kuvaustilanteessa edes huomannut noita ystäväni ympärillä taustalla poseeraavia ”miesmalleja”!

Ystäväni Dubai Miracle Gardenissa

Kukkahiuksinen nainen Dubai Miracle Garden

Dubai Miracle Garden, ihmepuutarha pillinpuhallusten tahdissa

Joissakin kuvauksellisimmissa kohdissa kävelyretkeä tahdittavat vartijoiden pillinpuhallukset ja ”move on” -kehotukset. Toisaalta ärsyttävää, toisaalta järkevää. Näin ihmismassat eivät puuroudu mihinkään kohtaan ja kaikilla on mahdollisuus nähdä hyvin jokainen kohde.

Minuakin yksi vartija koputti olkapäähän, kun unohduin kuvaamaan liian pitkäksi aikaa kukilla kuorrutettua lentokonetta. Kyllä, lentokonetta!

Yksi puutarhan kuvatuimmista kohteista oli myös kello, jonka ympärille riikinkukko oli levittänyt kukkaisen pyrstönsä.

Lapsia ilahduttivat jättiläismäinen nalle sekä puutarhassa työskentelevät muurahaiset.

Kukilla kuorrutetut talot ja linnat saivat huokailemaan, josko itse voisi asua kukkaispalatsissa satumaassa.

Kukkaiskuorrutettu lentokone Dubai Miracle Gardenissa

Riikinkukkokello Dubai Miracle Gardenissa

Muurahaiset Dubai Miracle Gardenissa, taustalla jättiläisnalle

Dubai Miracle Garden, ihanien värien kombinaatio

Petunioiden lisäksi puutarhassa oli käytetty harvakseltaan myös joitakin muita kukkia. En pidä puutarhassa keltaisesta, joten täytyy häveten tunnustaa, etten edes tunnista puutarhassa kasvaneita keltaisia kukkia – jos joku tunnistaa esimerkiksi tuosta muurahaisten etualalta, voi sivistää minua jättämällä kommentin blogiin!

En kummemmin miettinyt kuka nyppii nämä petuniat ja kuinka paljon niitä kastellaan? Joudutaanko koko kukkamäärä uusimaan joka vuosi, vai elävätkö petuniat näissä olosuhteissa useamman vuoden? Niitä kun oli istutettuna Abu Dhabissa ja Dubaissa monin paikoin myös tienvarsille ja liikenteenjakajiin.

Sen verran tutkin asiaa, että kesäkuussa puutarha on suljettu. Silloin varmaankin tehdään huoltotyöt, paikallisessa + 50 celsiusasteen helteessä. Huh.

Pinkin, valkoisen ja sinisen kombinaation rakastajalle puutarha oli mahtava sielun värikylpy keskellä talvea. Kyllä pääsivät Etelä-Suomen lumettomat räntäkelit hetkeksi unohtumaan!

Sinistä, pinkkiä ja valkoista Dubai Miracle Gardenissa

Lopuksi vielä ne tärkeät vessa-, ruokailu- ja ostosvinkit

Matkan varrella puutarhan ulkokehällä on useita mahdollisuuksia pitää taukoja. Me pysähdyimme hyvin länsimaalaisesti Pizza Huttiin ja loppukierroksesta vielä jäätelökojulle.

Tuliaisostoksetkin onnistuvat samalla. Pienissä myymälöissä on myynnissä niin petunian siemeniä, matkamuistoja kuin tiedetarvikkeita lapsille. Vessoja on säännöllisin välimatkoin, mutta kannattaa ottaa kaiken varalta omaa vessapaperia laukkuun mukaan kunnon retkeilijän tavoin.

En hurahtanut ostamaan petunian siemeniä, koska a) olen ihan toivoton kasvattamaan mitään siemenistä ja b) ostan mieluummin petunia-amppelini valmiina kotikyläni puutarhalta Kodin Kukat Oy:stä, josta saa muuten tilattua kaikenlaista ihanaa kotipuutarhaan myös postimyynnin kautta. Heillä on nettikauppa pullollaan uutta valikoimaa 23.1.2018 alkaen, vink vink!

Oletko sinä käynyt Dubai Miracle Gardenissa? Mitä olit mieltä?

Postauksessa on tehty yhteistyötä KodinKukat Oy:n kanssa.

8 Comments Write a comment

Please add an author description.

8 Comments

  • Anu 13.1.2018

    Kiitos.Todellinen sieluun menevä värikylpy .Tänne voi palata kuvien ääreen virkistymään harmaina päivinä.

    • Anita 13.1.2018

      Kiva kun tykkäsit Anu, ja todellakin – näihin kuviin on kivaa palata kesän vehreyttä ja värejä odotellessa!

  • Martta / Martan matkassa 13.1.2018

    Jos ikinä koskaan menen Dubaihin, niin ihan ehdottomasti haluan käydä tuolla! Aika huikeita kuvia ja kukkaluomuksia, kiinnitin heti huomiota tuohon naisen päähän ihan mahtava! Hauska tuo sydänkuva, olisihan siellä taustalla voinut olla jotain paljon kauheampaakin katseltavaa 😀

    • Anita 19.1.2018

      Nuo luomukset oli ihan mahtavia, ja heti alkoi mielikuvitus laukkaamaan, että voisiko jotain tuollaista väsätä omalle pihalle! Tuo sydänkuva oli tosiaan hauska “vahinko” – ihan kuin olisin pyytänyt nuo “Dressman-miehet” tuonne taustalle poseeraamaan! 😀

  • Teija / Lähdetään taas 14.1.2018

    Mekin meinattiin käydä tuolla Dubain reissun yhteydessä, mutta kun nähtävää oli muutenkin, niin jätettiin tämä väliin. Tuo on aivan varmasti mieletön väriterapiapaikka!

    • Anita 19.1.2018

      Mulla ainakin jäi Dubai lähes näkemättä, kun olin pääasiassa Abu Dhabissa, joten Emiraatteihin täytyy kai joskus toistekin matkustaa…Ehkä toisella reissulla sitten väriterapiaa sullekin?

  • lena / london and beyond 20.1.2018

    Mulla on tuo Emiratesin kukista tehty lentokone esiin tosi monessa somekanavassa, esim IG kuvissa! Hauskaa, nyt tiedän jopa missä se tarkalleen sijaitsee 🙂 En yleensä käy puutarhoissa matkoilla, mutta viime vuonna kävin ennätyksellisesti kahdessa. Yhdistin nämä retket piknikiin ja hyvän seuran kanssa niissä oli muuten tosi mukava vierailla! Täällä Düsseldorfissakin on japanilainen puutarha, toki tuo Dubain on juuri kaupungille sopivaan tyyliin aika hieno 🙂

    • Anita 22.1.2018

      Hauskaa, että lentokoneen arvoitus selvisi! Itse pidän tosi paljon kukista ja puutarhoista, joten jos joku puutarha on kohteessa, niin tykkään käydä tutustumassa. Varsinaisia puutarhamatkoja, eli joku puutarha pääkohteena, en ole tehnyt. Olen kyllä miettinyt että Hollannissa pitäisi käydä tulppaaniaikaan.:) Ole käynyt varta vasten taiteilija Claude Monet’n puutarhassa Pariisin lähellä, ja täällä Suomessakin on paljon kivoja puutarhoja. Täytyy laittaa Düsseldorfin japanilainen puutarha mieleen. 🙂 Muutenkin pidän enemmän kohteista joissa pääsee lähemmäs luontoa, kuin ihan suurkaupungeista.

Leave a Reply